#10 – Mamacitan projektit ovat kovin työläitä – MULLE
PAPACITO #10
Meillä on Mamacitan kanssa varsin toimiva työnjako.
Mamacita keksii projektin.
Yleensä minä päädyn toteuttamaan sen — tai olen ainakin mukana viimeistelemässä sitä.
Tämä ei tietenkään ole mikään yhdessä sovittu järjestely. En muista, että asiasta olisi koskaan pidetty varsinaista palaveria, allekirjoitettu sopimusta tai edes kysytty mielipidettäni. Jossain vaiheessa parisuhdetta olen vain ilmeisesti siirtynyt vakituiseksi henkilöstöresurssiksi Mamacitan projekteihin.
Viimeisin työmääräys tuli kaverin baby showereista.
Tai tarkemmin ajateltuna en saanut edes työmääräystä. Minulle vain selvisi vähitellen, että juhlapäivän koittaessa minä lähden evakkoon kaikkien talouden kolmijalkaisten kanssa.
Tämä olisi ollut vielä ihan kohtuullinen rooli.
Paitsi että ennen evakuointia MINÄ olin päätynyt luuttuamaan lattioita ja 6:00 aamulla pesemään peilejä sekä ikkunoita. Osallistuin omasta mielestäni valtavalla työpanoksella juhliin, joihin en ollut itse edes menossa — nimenomaan sain käskyn pysyä poissa. Mutta jos Mamacita pyytää Papacitolta apua, niin Papacito auttaa — vikisten tai vikisemättä.
En ole varma, mutta epäilen tehneeni enemmän valmisteluja Mamacitan kaverin baby showereihin kuin omiin syntymäpäiviini.
Eikä tämä ollut muuten ensimmäinen kerta.
Ei edes lähellä.
Mamacitan projektinhallinta
Mamacita on siitä mielenkiintoinen veijari, että hän on parhaimmillaan aivan helvetin tehokas.
Jos jonkun muun homma ei etene, Mamacita tulee paikalle ja sitten alkaa yleensä tapahtua.
Hän valitsi, hankki ja rakensi jopa veljensä häihin koristeet ilman, että itse juhlapari edes koskaan tiesi etukäteen, että mitä tulee, milloin tulee ja minne tulee. Taisi myös kirjoittaa bestmanien puheetkin valmiiksi ja aikatauluttaa nekin. Todennäköisesti sanoi myös "Tahdon" muiden puolesta — tiedä näistä.
"Sinä sanot tuon tuolloin ja muuten olet turpa kiinni. Onko asia ymmärretty?"
Mamacita organisoi, suunnittelee, selvittää ja pitää langat käsissään tavalla, johon minulla ei riittäisi kiinnostus eikä todennäköisesti hermotkaan. Jos joku tarvitsee apua, Mamacita auttaa — ja Papacitoa vituttaa. Jos homma ei etene, hän saa sen etenemään. Ja jos jossain tarvitaan ihminen, joka ottaa vastuun, ei tarvitse montaa kertaa kysyä kuka siellä kohta seisoo.
Se on yksi niistä ominaisuuksista, joita hänessä oikeasti arvostan.
Pieni erikoisuus järjestelmässä on vain se, että Mamacitan omissa projekteissa sama tehokkuus saattaa tarvita hieman pidemmän käynnistymisajan.
Esimerkiksi hänen häämekkonsa on ollut kohta vuoden ovessa roikkumassa. Olen jännittyneenä pohtinut syitä — katsellaanko kohta häämekko päällä valokuvia häistä, poltetaanko se vai onko se menossa jo uusiokäyttöön. Kuulemma se on "menossa myyntiin".
Ja minä uskon, että se myös menee.
En vain ota kantaa vuosilukuun.
Mekko alkaa olla sen verran jo kohta pölyttynyt siinä paikallaan, ettei se kohta enää edes kelpaa myyntiin.
Lastenhuoneeseen aloitettiin sisustuspalapelitaulojen teko.
Aloitettiin on ehkä tässä yhteydessä vähän vahva ilmaisu.
Vanerit ja työkalut levitettiin autokatokseen.
Siellä ne ovat olleet nyt reilut pari viikkoa.
Kyseessä ei kuitenkaan ole keskeneräinen projekti.
Se on menossa valmiiksi.
Olen jo oppinut terminologian.
276 keskustelua yhdestä seinästä
Olohuoneessamme on yksi seinä.
Tai niitä on useampi, mutta yksi niistä on aiheuttanut huomattavasti enemmän keskustelua kuin seinän kuuluisi.
Mamacita on halunnut tehdä sille jotain suunnilleen vuoden.
Olemme käyneet saman keskustelun arviolta 276 kertaa.
"Mitä tuohon keksis?"
— Maali?
— Tapetti?
— Seinäkoriste?
— Tauluja?
Jossain vaiheessa minulla paloi käpy ja ilmoitin, että tee vittu mitä haluat, kunhan teet.
Luulin vetäytyneeni projektista.
Pari kuukautta myöhemmin OLTIIN maaliostoksilla.
Painotan sanaa OLTIIN, koska kyseessä oli edelleen Mamacitan projekti.
Mamacita myös maalasi seinän itse. Ja vieläpä hyvin maalasikin.
Minun tehtäväkseni jäi ainoastaan irrottaa listat, tehdä uudet listat ja asentaa uudet listat.
Eli käytännössä kaikki se, missä tela ei koskenut seinää.
Koska meiltä ei tietenkään löydy jokaiseen remonttiin ammattityökaluja, vanhojen listojen irrottaminen vaati hieman luovuutta.
Sopivaksi työkaluksi valikoitui:
Villeroy & Bochin kakkulapio. [PROTIP:80:3]
Se muuten toimii listojen irrottamiseen.
Tai toimi.
Listat irtosivat, mutta kakkulapio vääntyi operaation yhteydessä käyräksi.
Kakkulapio päätyi käytön jälkeen pestynä takaisin keittiön vetolaatikkoon.
Ei tule jatkossa suoria kakkupaloja, mutta kakkupaloja ne ovat käyrätkin — kuviopaloja.
Seinä valmistui.
Vuoden pohdinta.
276 keskustelua.
Maalikauppa.
Listat irti.
Yksi kakkulapio menetetty palveluksessa.
Maali seinään.
Uudet listat paikoilleen.
Mamacita katsoi lopputulosta.
"Ei tuo sävy nyt ole ihan sitä, mitä olin ajatellut."
Hyvä.
Meillä ei ole kiire
Toinen asia, jossa täydennämme toisiamme hienosti, on ajankäyttö.
Minä olen sitä ihmistyyppiä, joka menee mieluummin puoli tuntia etukäteen paikalle odottelemaan ja istuu yksin odottamassa kuin saapuu minuuttiakaan myöhässä.
Mamacita ei ole.
Meillä on vauvauinti.
Olemme käyneet siellä monta kertaa.
Tiedämme missä uimahalli on.
Tiedämme monelta uinti alkaa.
Tiedämme kuinka kauan sinne ajaa.
Tiedämme kauanko pukuhuoneet ja suihkut vievät aikaa vauvan kanssa.
Ja mikä tärkeintä, tiedämme kokemuksesta kuinka kauan vauvan kanssa lähteminen kestää.
Silti joka kerta edellisenä iltana käydään sama keskustelu:
— Laitatko herätyksen?
— Laitan.
— Moneltako?
— 6:00
— Eikö 6:30 riitä?
— Ei riittänyt viimekään viikolla.
Ja seuraavalla viikolla ehdotetaan 6:45.
Millä vitun matematiikalla 6:45 riittäisi paremmin kuin 6:30, joka sekään ei riitä.
Ja joka kerta olemme juuri ja juuri ajoissa.
Ei varttia ennen.
Ei kymmentä minuuttia ennen.
JUST. JA. JUST.
Papacito nousi 6:00. Mamacita nousi 6:45.
Minulla sydän hakkaa jo eteisessä ja päässä pyörii laskutoimitus siitä, montako minuuttia meillä on siihen, että pitäisi olla jo altaassa.
Mamacita istuu vieressä täysin vakuuttuneena siitä, että hyvin tässä ehditään.
Ja pahinta tässä kaikessa on:
Hän on tähän asti ollut aina oikeassa.
Se ärsyttää ehkä kaikkein eniten.
Sama pätee kaikkeen.
Jos treenit alkavat 17:00, niin ei ole väliä, vaikka ne olisivat olleet kalenterissa puoli vuotta.
Lähtö tapahtuu sillä hetkellä, jolloin minun sisäinen kelloni on jo julistanut kansallisen hätätilan.
Mamacita ei panikoi.
Mamacita toimii.
Ja sitten ollaan taas ajoissa.
Nipin napin.
Mutta ajoissa.
Papacito — yleismiespalvelu
Eikä tämä järjestelmä syntynyt vauvan mukana.
Kun Mamacita vielä pelasi huippujalkapalloa, joukkue keräsi muun muassa talkoilla rahaa pelaajien maksuihin.
Arvaatteko, kuka on ollut inventoimassa kaupan tuotteita?
MINÄ.
Festivaalin purkutöissä?
MINÄ.
Käsilumityöntekijänä?
MINÄ.
Olen myös leiponut Mamacitan menoihin jotain silloin, kun hänelle on yllättäen "tullut vähän kiire".
Olen siis ollut Mamacitan kanssa niin pitkään, että ansioluettelooni on kertynyt työtehtäviä aloilta, joille en muista koskaan hakeneeni.
Sittemmin repertuaari on laajentunut kodinrakennukseen.
Mamacita halusi tehdä sängynpäädyn.
Sanoin, että tee vain itsellesi mieluinen.
Mamacita teki.
Mutta lopulta minä olin kantamassa palikoita paikalleen, poraamassa niitä kiinni seinään ja seisoin hiestä märkänä makuuhuoneessa asentamassa toista sängynpäätyämme.
Aivan oikein — tämä ei ollut ensimmäinen Mamacitan tekemä sängynpääty.
Ensimmäinen ei ilmeisesti ratkaissut sängynpäätyongelmaa pysyvästi.
Sitten tulivat istutuslaatikot.
Terassi piti vahata kesän aikana.
Minä vahasin.
Ulkovalot olivat alkukesästä lähtien laatikossa oven edessä "menossa paikalleen, kun katsotaan niille paikka".
Syyskuun lopussa laitoin ne ihan mihin itse ikinä halusin, aivan miten itse ikinä halusin. Eivätpä pyörineet enää jaloissakaan.
Ja tässä kohtaa on pakko myöntää jotain.
Olen itse osasyyllinen tähän kaikkeen.
Minä en nimittäin osaa odottaa.
Jos laatikko seisoo tarpeeksi kauan oven edessä, minä asennan sen sisällön.
Jos terassi kaipaa vahaa, minä vahaan.
Jos vuoden ajan puhutaan verhoista eikä niitä ilmesty, minä tilaan verhot.
Tämänkin kokeilin.
Ajattelin olla ovela.
Tilasin omin päin mielestäni ihan hyvät verhot ja laitoin ne paikalleen. Mamacitan tullessa kotiin ilmoitin, että ne on siinä, kunnes hän löytää ne oikeat, joita on jo pohdittu vuoden päivät.
Ja jumalauta alkoi tapahtua.
Väliaikaiset verhot vaihtuivat nopeasti "parempiin".
Ne olivat vain aivan liian pitkät.
Lyhennys on hieman jäänyt.
Mamacita ei itsekään oikein edes tykkää niistä.
Ja ne varsinaiset verhot?
Joo, kävimme kyllä verhokaupassa katselemassa.
Ovat edelleen pohdinnassa.
Saatoin siis ensimmäistä kertaa yrittää käyttää Mamacitan projektinhallintajärjestelmää häntä itseään vastaan.
Hävisin.
Meillä on nyt huonommat verhot — ja liian pitkät.
Väliaikaisratkaisu?
Papacito & Mamacita
Nimistä voisi ehkä päätellä, että tässä taloudessa olisi enemmänkin latinotaustaa.
Ei ole.
Mamacitalla ei ole tietääkseni pisaraakaan latinotaustaa, mutta latinalaista tulisuutta ja temperamenttia löytyy sitten senkin edestä.
Kun Mamacita on jotain mieltä, hän on yleensä sitä mieltä ihan koko rahan edestä.
Minä olen vuosien saatossa oppinut tunnistamaan ne tilanteet, joissa parisuhteessa kannattaa keskustella, argumentoida ja tuoda rohkeasti esille myös oma näkökulmansa.
Olen oppinut tunnistamaan myös ne tilanteet, joissa ei kannata.
Niihin minulla on yksi erittäin toimivaksi todettu vastaus: [PROTIP:75:-10]
"Kyllä vaimo."
Se ei tarkoita, että olisin välttämättä samaa mieltä.
Se tarkoittaa, että minulla on itsesuojeluvaisto.
Ja jos Mamacita sanoo, että nyt lähdetään maalikauppaan, niin sitten OLLAAN maalikaupassa.
Ja silti
Jos Mamacita lukee tekstin vain tähän asti, minulla saattaa olla tämän julkaisemisen jälkeen hieman enemmän aikaa blogin kirjoittamiseen.
Yksin.
Mutta tästä voisi helposti saada sellaisen kuvan, että Mamacita makaa sohvalla keksimässä minulle töitä samalla, kun minä juoksen hiki otsalla ympäri taloa kakkulapio kädessä.
Ei se niin mene.
Todellisuudessa Mamacita on meistä se, joka näkee asioissa paljon enemmän.
Hän saa ideoita.
Hän haluaa tehdä kodista meidän näköisen.
Hän järjestää, suunnittelee ja auttaa muita. Ja kun joku oikeasti tarvitsee apua tai täytyy ottaa homma haltuun, Mamacita on ensimmäisten joukossa käärimässä hihat.
Siinä missä minä saattaisin todeta olohuoneen seinästä, että sehän on pystyssä ja suorittaa näin ollen seinälle asetetut tekniset vaatimukset erinomaisesti, Mamacita näkee, että siitä voisi saada hienomman.
Minä en olisi tehnyt toista sängynpäätyä.
En välttämättä ensimmäistäkään.
Enkä todennäköisesti olisi käyttänyt kovinkaan montaa ajatusta siihen, miltä olohuoneen seinä näyttää.
Ilman Mamacitaa meillä olisi varmasti vähemmän keskeneräisiä projekteja.
Mutta meillä olisi myös huomattavasti vähemmän valmiita projekteja.
Ja ehkä juuri siksi tämä järjestelmä on toiminut näinkin pitkään.
Mamacita näkee, mitä tästä kaikesta voi tulla.
Minä mietin, millä sen saa kiinni seinään.
Mamacita aloittaa projektin.
Minä ilmoitan, etten muuten osallistu.
Mamacita aloittaa silti.
Minä katselen vierestä.
Minä valitan.
Ja jossain vaiheessa huomaan olevani hiestä märkänä keskellä projektia, johon ilmoitin jo alussa, etten muuten osallistu.
Kymmenen vuotta tätä on harjoiteltu, joten ilmeisesti järjestelmä toimii.
Ja koska tämänkin tekstin pitää vielä läpäistä Mamacitan laadunvalvonta ennen julkaisua, todettakoon loppuun: